Rebekka

Tavatessani Amman ensi kertaa, olin jo kovien kokemusteni kautta ymmärtänyt, että pysyvän onnen hakeminen ulkoisista asioista ei tuota tulosta. Amman tavattuani ymmärsin, että on mahdollista olla onnellinen ilman mitään näkyvää syytä. Ammassa näin ihmiselämän täyttymyksen, ja sen kuinka ihminen on onnellisimmillaan antaessaan hyvää muille. Halusin elää tämän ihanteen mukaan, ja uskoin että Amma voisi ohjata minua tällä tiellä.

On vaikea kuvitella ketään, joka haluaa vain antaa. Antaa pyyteettömästi, odottamatta mitään takaisin. Olen yhä vakuuttuneempi siitä, että Amma ei halua meiltä yhtään mitään. Tai ehkä hän haluaakin jotakin; Amma sanoo, että hän haluaa lapsiltaan vain heidän surujensa ja huoltensa taakan. Ammalle on olemassa vain lapsia, jotka tietämättömyydessään tekevät virheitä. Pahinkin ihminen, jopa terroristi, etsii väärien tekojensa kautta onnea ja rakkautta. Amma kehottaa meitä näkemään maailman rajallisen ja väliaikaisen luonteen, sillä silloin emme odota mitään, ja emme pety. Tätä on luopuminen – luopumista surujen ja huolten taakasta.

Kommentointi on suljettu.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑